MUU Kirjoittaa

10/07/2020
MUU kirjoittaa:

MUU KIRJOITTAA Suomen kiinnostavissa kesäkohteissa 2020 – Suvi Nurmi vieraili Wiurilan kesänäyttelyssä, Halikossa

Suomi on kuvataidekansaa. Kuvataidekohteiden kävijäluvut ovat huikeat 4,6 miljoonaa vuodessa. Kuvataidetta voi nähdä ympäri vuoden monenlaisissa paikoissa, vakiintuneista instituutioista pieniin gallerioihin ja pop up -näyttelyihin. Uusia, kiinnostavia näyttelytiloja perustetaan jatkuvasti. Tästä huolimatta taidetta käsitteleviä tekstejä julkaistaan mediassa yhä harvemmin.

MUU ry:n sisällä toimiva MUU kirjoittaa -työryhmä koostuu taiteilijoista, joita yhdistää kiinnostus kirjoittamiseen. Ryhmä on kokoontunut jo usean vuoden ajan pohtimaan kirjoittamisen roolia ja mahdollisuuksia nykytaiteessa. Viime aikoina työryhmä on julkaissut kirjoituksia MUUn gallerianäyttelyistä sekä verkossa että galleriassa luettavaksi, ja tänä kesänä kohteena ovat kiinnostavat taidetapahtumat eri puolilla Suomea. Tarkoituksena on tarjota taidekritiikille luova vaihtoehto, jossa taiteilija kirjoittaa kollegojensa teoksista.

Pysyvää on vain muutos

Teksti: Suvi Nurmi

Mikko Ängeslevän veistoksessa ”Oilborn” muoviesineet ja kanisterit ovat yhdistyneet ihmisenkorkuiseksi hahmoksi, kuin suureksi pelinappulaksi, joka on kauttaaltaan mustan liejun peitossa. Ylimpänä sojottaa vauvanukke pää alaspäin, tukehtumaisillaan öljyn tahrimaan roinaan. Galleria Pääskyn pohjakerroksessa seisova teos tuntuu tuijottavan katsojaansa syyttävästi.

Salossa sijaitsevan Wiurilan kartanon alueelle jo seitsemännen kerran toteutettu nykytaiteen katselmus on kasvanut vuosi vuodelta kunnianhimoisemmaksi. Tämän vuoden näyttelyyn haki mukaan ennätykselliset 130 taiteilijaa, joista valittiin lopulta mukaan 37. Kokonaisuudessa on niin veistoksia, videoteoksia, installaatioita, ympäristötaidetta, valokuvaa kuin maalauksiakin. Keskeisenä teemana toistuu ihmisen ja luonnon suhde, joka tuntuu koronakevään jälkeen ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Taiteilijavetoinen tuotantotiimi on painottanut teosvalinnoissa alusta alkaen paikkasidonnaisuutta, ympäristölähtöisyyttä ja kokeellisuutta.

Wiurilan omalaatuisilla rakennuksilla on näyttelykokonaisuudessa merkittävä rooli. Teokset ripustetaan tilojen ehdoilla ja niitä kunnioittaen. Siistiä, valkoseinäistä galleriatilaa Wiurilasta on turha etsiä. Rakennukset ovat itsessään kiehtovia ja niitä on käytetty näyttelyssä kekseliäästi. Esimerkkinä tästä ovat korkean Viljamakasiinin siilot, joiden pohjalle sijoitettuja teoksia pääsee katsomaan eri kerroksissa sijaitsevista luukuista. Vuosi vuodelta näyttely on myös laajentunut kartanon tiluksilla yhä laajemmalle alueelle. Nyt käytössä on neljä näyttelytilaa: Galleria Pääsky, Viljamakasiini, Galleria Hotelli ja vanhaan maakellariin perustettu Avaingalleria. Ulkotiloissa on myös useita teoksia, ja tänä vuonna myös kartanon ruusutarhasta löytää teoksen, joka avaa jälleen uuden näkökulman alueeseen. Ensi vuonna mukana on kokonaan uusi näyttelytila, kun kartanon toinenkin maakellari otetaan galleriakäyttöön.

Galleria Pääskyn toiseen kerrokseen sijoitettu Anu Raatikaisen ”360” on vangitseva videoteos, jota on pakko jäädä tuijottamaan pitkäksi aikaa. Videolla eleetön naishahmo seisoo paikoillaan ja antautuu pohjaksi käsinpiirretylle animaatiolle. Jatkuvassa liikkeessä oleva, pienistä piirroista koostuva animaatio loihtii nopeasti kasvavia ja katoavia näkymiä, orgaanisia muotoja, jotka välkehtivät eri väreissä ja antavat hahmolle erilaisia merkityksiä. Niissä on toisaalta jälkiä luonnosta, kuten lehtiä, sulkia ja köynnöksiä, ja toisaalta muistumia ihmisen historiasta, kuten muinaisesta Egyptistä tai antiikin Roomasta. Varjojen ja valon vuorottelu luo tunteen ajan kulusta, vuosien vierimisestä. Ojennettuun käteen ilmestyy vuoroin valtikka, miekka, kilpi, sauva tai siipi. Nainen vaihtuu ylhäisestä hallitsijasta soturiksi, mystiseksi tietäjäksi ja lopulta robotiksi, mutta mikään rooli ei jää päälle, vaan ainoastaan muutos on pysyvää. Välillä hahmo vaikuttaa hallitsevan tilannetta, välillä hän näyttää hukkuvan päälleen vyöryvien muotojen alle. Lumoava teos tuntuu kuvaavan kaiken katoavuutta ja ihmisen kaikkivoipaisuuden kuvitelmaa, ja toisaalta sen voi nähdä pohtivan naisen asemaa ja ihmisen ja luonnon suhdetta.

Jenni Tieahon hurjat veistoshahmot ”Yövieras I” ja ”Yövieras II” seisovat sisäpihalla kuin syventyneinä keskusteluun. Puusta ja teräksestä rakentuvat kaavut ja valtavat hevosenpäät tekevät veistoksista shamaanimaisia olentoja, joiden asennoissa ja olemuksessa on sekä nöyryyttä että uhkaa. Ne seisovat viljamakasiinin varjossa ja näyttävät arvioivan näyttelyvierasta, joka huomaa ne vasta ollessaan palaamassa pihan poikki takaisinpäin. Hevosaihe saa syvyyttä kartanon talleista, joiden pihamailla laiduntaa päivittäin useita hevosia.

Viljamakasiiniin toteutettu osa näyttelystä on erityisen mieleenjäävä kokonaisuus. Siilojen pohjalla olevat, vain ylhäältä päin eri kerroksista katsottavat Leena Kouhian keramiikkainstallaatiot ”Kotikatu / Uudenmaankatu 11” ja niiden yhteyteen toteutettu Tapani Rinteen ja Tuomas Norvion äänimaisema ovat vaikuttava yhdistelmä. Hienovarainen ääni leijuu kaikkialle viljamakasiinin kerroksiin ja täydentää myös muita teoksia. Erityisen hyvin sen melankolinen tunnelma toimii osana ylimmän kerroksen kokonaisuutta, jossa Martti Matilaisen karunkaunis, luonnon takaisin valtaamia ihmisympäristöjä kuvaava pigmenttivedossarja ”Takaisin luontoon I–VI” saa keskustelukumppanikseen Anna Ellménin romuraudasta, pronssista ja paperista valmistetun lintuhäkkiveistoksen ”Martha muistelee menneitä”.

Galleria Hotelli on komeasta nimestään huolimatta alueen näyttelytiloista karuin, mutta sen mullantuoksuiseen, rouheaan miljööseen sopivat täydellisesti Tuuli Aution veistokset ”Kiitos” ja ”Muistio”, joiden keskeisenä materiaalina ovat loppuun kulutetut työrukkaset. Niiden reikiintyneessä, tahraisessa kuluneisuudessa on jotain surullista, ja pramean kartanomiljöön yhteydessä oleva sisätiloiltaan rähjäinen sivurakennus antaa teoksille hienosti perspektiiviä.

Wiurilan kartano tarjoaa näyttelylle komeat puitteet ja Salon kaupunki tukee tuotantoa rahallisesti, mutta rahoitus kuluu melkeinpä kokonaisuudessaan markkinointiin ja muihin välttämättömiin kuluihin, eikä apurahoja ole tänä vuonna herunut muualta. Näyttelyyn on vapaa pääsy, joten lipputulojakaan ei kerry. Taiteilijoista koostuva kuraattoritiimi, ystävykset Satu-Maaria Mäkipuro, Jaana Saario ja Johanna Sarparanta, on hoitanut alusta alkaen talkootyönä niin jurytyksen, tiedotuksen, teoskuljetukset, ripustuksen kuin markkinoinninkin. Tänä vuonna näyttelyn tuottamisesta ja järjestämisestä vastasivat Mäkipuro ja Sarparanta kaksin. Saario osallistui kutsuttuna näyttelyn kuratointiin.

Wiurilan kesän kuraattoreille on ollut tärkeää säilyttää vapaus tehdä omannäköistään näyttelyä luovalla otteella ja hyvällä asenteella. Työmäärä on kasvanut kuitenkin näyttelyn laajentuessa niin suureksi, että sen tekeminen lähes palkattomana tuntuu välillä ylivoimaiselta. Lisäksi oma taiteellinen työ on uhannut jäädä kokonaan Wiurilan kesän järjestämisen jalkoihin. Seitsemässä vuodessa Saloon on kuitenkin juurtunut kiinnostava ja omaleimainen nykytaiteen tapahtuma, joka kerää vuosi vuodelta enemmän yleisöä, joten uhraukset ovat kannattaneet. Toivon mukaan jatkossa myös rahoitus kasvaa sen mukaiseksi.

Wiurilan kesä: Tie jonka valitsin 

12.6.–30.8.2020, ma-su klo 11–18

Wiurilan kartano, Wiurilantie 126, Halikko, https://www.facebook.com/wiurilankesa

Vapaa pääsy

Mukana näyttelyssä ovat taiteilijat:
Kristoffer Albrecht, Tuuli Autio, Anna Ellmén, Ulrika Hagqvist / Lotta Leka / Marjo Yli-Antola, Anu Halmesmaa, Mona Hoel, Eeva Honkanen, Jane Hughes, Heli Huotala, Jan Jämsén, Silja Kejonen / Outi Vuoriranta, Leena Kouhia / Tapani Rinne, Marianne Laiti, Harri Larjosto, Jaana Lönnroos, Martti Matilainen, Johanna Mäkitalo, Johanna Naukkarinen, Tiina Nevalainen, Pauli Partanen, Hanna Peräkylä, Anu Raatikainen, Johannes Rantasalo, Susanna Raunio, Paula Ruuttunen, Jani Rättyä, Kristiina Sario, Jenni Tieaho, Tommi Toija, Jaana Valtari, Matti Vesanen, Niclas Warius ja Mikko Ängeslevä.

muugalleria(a)muu.fi