MUU Kirjoittaa

02/09/2020
MUU kirjoittaa

Suomi on kuvataidekansaa. Kuvataidekohteiden kävijäluvut ovat huikeat 4,6 miljoonaa vuodessa. Kuvataidetta voi nähdä ympäri vuoden monenlaisissa paikoissa, vakiintuneista instituutioista pieniin gallerioihin ja pop up -näyttelyihin. Uusia, kiinnostavia näyttelytiloja perustetaan jatkuvasti. Tästä huolimatta taidetta käsitteleviä tekstejä julkaistaan mediassa yhä harvemmin.

MUU ry:n sisällä toimiva MUU kirjoittaa -työryhmä koostuu taiteilijoista, joita yhdistää kiinnostus kirjoittamiseen. Ryhmä on kokoontunut jo muutaman vuoden ajan pohtimaan kirjoittamisen roolia ja mahdollisuuksia nykytaiteessa. Nyt työryhmän julkaisee kirjoituksia MUUn gallerianäyttelystä sekä verkossa että galleriassa luettavaksi. Tarkoituksena on tarjota taidekritiikille luova vaihtoehto, jossa taiteilija kirjoittaa kollegansa teoksista.

JATKUMOA. 

Teksti: Minka Heino

Astun MUU Studioon. Tilassa on kolme punaista tuolia. Istun yhdelle niistä. Taimmaiselle, josta näkee kuvan niin että katseen voi pitää kohtisuorassa. Katson videota, jossa ei ole selkeää aloitusta tai päätöstä, joten on sama, mistä kohdasta lähden mukaan. Eteeni nousee soikion muotoinen kuva, jonka sisällä lainehtii vesi. Tuntuu, että olen pinnan alla, kuitenkin niin että hengitän. Huomaan valpastuvani. Teos on saanut minusta otteen.

Anni Saijonkiven videoteos Ourobors on paradoksi, jossa käärme syö häntäänsä tuhoten samalla itseään, kuten teosesittely kertoo. Teosesittely on taidokkaasti laadittu. Se kertoo selkeästi sen, mitä videolla halutaan katsojalle näyttää. Tästä syystä katsojalla on mahdollisuus antautua kokemukselliseen videoelämykseen.

Videteoksen pääosassa on kolme käärmettä, jotka liikkuvat kuvapinnan reunoilla ympyrän muodossa. Käärmeet ikään kuin kuoriutuvat kuplasta ja muutaman katselukerran jälkeen ajattelen, että nämä kolme elementtiä edustavat yhden käärmeen luurankoa, lihaksistoa ja kuorta tai pintaa.

Ensimmäiseksi  kuoriutuva käärme on lihaksisto. Toinen kuplasta tuleva käärme taas kuori tai pinta; kimalteleva ja kaunis. Videon tässä vaiheessa esiin nousee alussa mainitsemani soikionmuotoinen kuva, jossa on vettä. Kolmannen käärmeen tulemista odotellaan taustalla kuuluvan monotonisen äänen johdolla. Ääni on kuin haiku rakennustyömaalla jauhavasta koneesta, joka syventää visuaalista kokemusta myös kuulo- ja tuntoaistikokemukseksi.

Videokuvassa on paljon elementtejä sekä tapahtumia, mutta ne sointuvat toisiinsa ja niitä on miellyttävä katsoa yhtäaikaa. Tässä näkyy Saijonkiven taito yhdistellä useita elementtejä keskenään ja saada ne tasavertaisesti kuvaan mielenkiintoa unohtamatta. Tähän selkeärajaisuuteen ja elementtien toimivaan asetteluun vaikuttanee Saijonkiven opiskelupohja kuvanveistäjänä.

Viimeisenä eli kolmantena esiin tuleva luurangon muotoinen käärme haukkaa suuhunsa edellä luiertelevan käärmeen hännän. Käärmeen syöty osa näkyy edelleen katsojalle ja käärme on ikään kuin silmukassa toisen käärmeen kanssa.

Käärmeiden ahmiessa toisiaan videoteoksen taakse ilmestyy tila, jonka sisään käärme tai sisäkkäin olevat käärmeet luikertelevat. Tila on kutsuva, miellyttävä. Käärmeet katoavat ja tila alkaa sykkiä kuin sydän. Katsoja kuulee, tosin vain mielessään, sydämen sykkeen – jatkumon.

Muusikko Jani Puistovaaran äänityö luo videoon jännitteitä. Yksitoikkoisen tehdastyön tunnelma vaihtuu veden loiskeeseen rantakalliolla kuin pakosta vapauteen. Kalkkarokäärmemäiset kalistukset ja metalliset ääntelyt tuntuvat pieninä viiltoina iholla.

Ouroboros videoteosta voi ja kannattaa katsoa useita kertoa peräkkäin, sillä se antaa katsojalleen erialisia mielikuvia ja tarjoaa kokemuksellisuutta, mutta vaatii katsojalta vain pysähtymistä teoksen ääreen.

Anni Saijonkivi: Ouroboros, 8.8.-6.9.2020, MUU Studio, Lönnrotinkatu 33, Helsinki

muugalleria@muu.fi, +358 9 625 972, www.muu.fi