Sunnuntai 1990 3:35
Land´s end 1991 7:40
Lady of the Lake 1992 5:50
Seitsemäs enkeli 1994 12:35
Tummia läikkiä, naisia ja kovakuoriaisia 1997 6:10
GroXX 2000 4:35
Tristezza 2001 4:35 (ensi-ilta)
Self-Portrait 2001 2:35 (ensi-ilta)
ja muita mahdollisia audiovisuaalisia yllätyksiä!
Koko ohjelman pituus 50 min. Esitykset alkavat tasatunnein.
1990-luvun alun videoteoksissamme tutkimme pakkomielteistä, jostakin ihmisen ulkopuolelta ohjattua mekaanista, ajatuksetonta tekemistä vallan ja väkivallan kiemuroihin peilaten.
Sunnuntai / Karvonen, Väätäinen
Sunnuntai (1990, kesto 3:35, lajittelutrilogian 1. osa) ironisoi kiltteyttä, tottelevaisuutta, valtaa ja sen käyttöä raamattuun perustuvan sitaatin innoittamana.
Land´s End (1991, kesto 7:40, lajittelutrilogian 2. osa) oli kannanotto Persianlahden sotaan. Se on jatkuvasti ajankohtainen kommentti median käyttämään kieleen. Se viittaa myös omalla ironisella tavallaan siihen loputtoman turhauttavaan tekojen sarjaan, johon väkivalta maailmassa johtaa.
Seitsemäs enkeli (1994, kesto 12:35, lajittelutrilogian 3. osa) on surreaalinen dokumentti vallasta, julmuudesta, peloista, alistamisesta ja alistetuksi tulemisesta viitteellisissä lopunajan kehyksissä. Pienen tytön silmin saamme nähdä valon pilkahduksen muuten synkässä ja välillä epätoivosessakin maailmassa. Teoksen nimi viittaa raamatun ilmestyskirjaan.
Kolme edellä mainittua teosta olemme nimenneet lajittelutrilogiaksi, koska kaikissa kolmessa teoksessa lajitellaan, niputetaan, mitataan ja rekisteröidään. Yhteistä teoksille on myös vallan ja väkivallan jatkuva läsnäolo. Teosten videoilmaisussa kuviteltu arki, unet ja fantasiat yhdistyvät, fiktiiviset ja dokumentääriset ainekset kietoutuvat yhteen oudolla tavalla.
Lady of the Lake (1992, 5:50), minimalistinen musiikkivideo, nostaa esiin ajatuksen: kuinka oleellista on välillä sulkea silmänsä, jotta näkisi paremmin. Kun yhteys ulkomaailmaan katkaistaan, nousevat silmiemme eteen mielikuvat, muistikuvat ja unet - ylipäätänsä maailma, jossa näemme muuten kuin silmillä.
1990-luvun puolivälin jälkeen siirryimme teoksissamme ulkoisesta maailmasta sisäiseen. Kerronnan välineeksi nousi vahvasti luonto. Ihmisen ja luonnon jatkuva kiertokulku kiehtoi, maagisrealistiset sävyt valtasivat tilaa. Tavoitteena oli "näkymättömän" värähtelyn siirtäminen katsojan kokemukselliseksi tilaksi, tuottaa "audiovisuaalista ilmaa", jota
hengittää.
Teos Tummia läikkiä, naisia ja kovakuoriaisia (1997, kesto 6:10) saa alkuvoimansa metsän lumosta. Siinä liikutaan salaperäisten viestien jäljillä puissa, kallioiden pinnoilla ja uumenissa, jäkäläkuvioissa. Niiden yllä liukuvat Liisa Karvosen mustavalkokuvien nimettömät matkustajat.
GroXX (2000, kesto 4:35) on eräänlainen shamanistinen matka ohittamiemme aikojen ja menneiden sukupolvien kohtaamiseksi. GroXX on monikerroksinen, unenomainen teos, joka kuljettaa katsojaa mielen tiedostamattomissa kerroksissa kohti ihmiskunnan muistin ja riittien alkulähteitä. Teoksen nimessä Gro viittaa sanaan grotto, luola XX tuntemattomien, meitä ennen eläneiden ihmisten nimikirjaimiin.
Viimeisimmät työt ovat Liisa Karvosen henkilökohtaisia sukelluksia mielentiloihin, joissa sisäinen ja ulkoinen kamppailevat.
Tristezza (2001, kesto 4:25) on lyyrinen tutkielma odotuksesta ja yksinäisyydestä.
Self-Portrait (2001) prosessoi sekä fyysisen että henkisen kuoleman kohtaamista.
