MembersInfo
logo2 logo2 logo2

Main menu:

Etsi

Arkisto

RSS Artists’ Association MUU

ALIASING NÄYTTÄÄ SOSIAALISEN MEDIAN MEKANISMIT RIISUTTUINA

ALIASING_PhotoPress_01_preview
Roberto Pugliese: Aliasing

Kun luin etukäteen tiedotetekstin Roberto Pugliesen näyttelystä Aliasing, kuvittelin mielessäni huippumodernin ja teknisen teoskokonaisuuden, jossa projisoinnit välkkyisivät pimennetyssä galleriatilassa ja katsojat kuljeskelisivat ympäriinsä VR-lasit päässä. Tulinkin täydellisesti yllätetyksi, kun astuin galleriaan ja näin valoisassa etutilassa kaksi hyvin yksinkertaista ja suorastaan karua installaatiota, jotka eivät tuoneet lainkaan mieleeni virtuaalitodellisuuksia.

Ovesta katsottuna vasemmalla oli teos nimeltä Training, jossa musta naru kulkee ilmassa ristikkäin kahden vastakkaisen terästangon välillä. Toinen tangoista pyörii oman akselinsa ympäri vuorotellen molempiin suuntiin ja saa narun kiertymään ja avautumaan, mutta se pysyy ristissä eikä avaudu koskaan kokonaan. Teos synnyttää tunteen tasapainoilusta ja jatkuvasta keskeneräisyydestä. Minussa se aiheutti lisäksi turhautumisen siitä, ettei pyörivä tanko koskaan saavuttanut lopputulosta, jota kohti se tuntui pyrkivän.

Training-teoksen yhteydessä on liiketunnistin, ja huomasinkin nopeasti voivani vaikuttaa narun liikkeisiin. Osana teosta on myös tekoäly, joka analysoi havaitsemiaan liikkeitä ja luokittelee niitä eri kategorioihin. Havaitessaan liikkeen tekoäly lisää pikselin teoksen vieressä olevalle näytölle, joka on aina päivän alkaessa tyhjä. Eri kategoriat se merkitsee eri värillä. Kyseessä on analogia ihmisen muistin toiminnasta ja tiedonkeruun prosesseista. Oman vierailuni aikaan iltapäivällä näyttö oli jo täyttynyt erivärisistä neliöistä niin, etten edes huomannut, mihin kohtaan ilmestyi uusia, vaikka näyttöä tiiviisti tuijotinkin.

Etutilan toisessa päässä on näyttelyn nimiteos Aliasing. Se koostuu yhdeksästä symmetrisesti tilaan sijoitetusta pystytolpasta, joihin kuhunkin on kiinnitetty allekkain kolme pientä peiliä. Tullessani tilaan peilit olivat liikkumattomina paikoillaan, mutta ollessani katsomassa naruteosta, selkäni takaa kuului yhtäkkiä suhahtava ääni, ja kääntyessäni katsomaan peilit näyttivät liikahtaneen. Ensimmäinen reaktioni oli kauhuleffamainen kammotus. Peilien liikkeissä tuntui olevan jotakin uhkaavaa ja ennakoimatonta.

Ryhdyin tarkkailemaan peilejä, ja pian ne liikkuivat uudelleen, tällä kertaa pidempään, pyörien tolpissaan kiihkeästi säksättäen. Pysähdyttyäänkin ne jäivät tärisemään tolpissaan levottomina kuin puun lehdet voimakkaan tuulenpuuskan jäljiltä. Välillä peilitolpat käyttäytyivät kuin lauma mangusteja, jotka yhden havaitessa jotain kääntyivät kaikki samaan suuntaan kuonot väpättäen. Välillä ne puolestaan reagoivat toisiinsa kuin yrittäisivät tavoittaa toistensa katsetta, jolloin tuloksena oli hieno valojen ja ulkomaailman reflektioiden välkehdintä. Vuorotellen peilit heijastivat jotakin kadulla näkyvää tai niihin osui kirkas valonvälkähdys. Toisinaan näin peileistä itseni.

Tutustuessani teoskuvaukseen tarkemmin minulle selvisi, että peilit liikkuvat silloin, kun näyttelyn Facebook-sivulle ilmestyy uutta sisältöä. Tilan seinällä olevan QR-koodin kautta näyttelykävijä olisi päässyt postaamaan sivulle, mutta lisäksi sinne päivittyivät reaaliaikaisesti Training-teoksen tekoälyn liikehavaintojen visualisoinnit. Minuutin välein Aliasing-teos tarkisti Facebook-sivun, ja jos sinne oli ilmestynyt jotakin uutta, peilit liikkuivat. Tällä tavoin teokset kävivät vuoropuhelua keskenään ja katsojalla oli mahdollisuus vaikuttaa peilien liikkeisiin.

Gallerian takatilassa pyörii vajaan neljän minuutin pituinen videoluuppi. Mustavalkoisessa Hidden Layers -videoteoksessa tanssija liikkuu studiomaisessa tilassa VR-lasit päässään. Hän tekee käsillään liikkeitä ilmassa kuin järjestellen näkymätöntä kokonaisuutta välillä sijoittaen pisteitä tilaan ja välillä vetäen lankoja niiden välille.

Yleensä, kun pääsee tarkkailemaan VR-lasien kanssa operoivaa ihmistä, tämän ulkomaailmaan välittyvät ilmeet ja eleet tuntuvat tahattomilta ja hieman hullunkurisiltakin. Hidden Layers -teoksessa esiintyjän ilmeet ja liikkeet ovat korostetun huoliteltuja ja varmoja, ikään kuin hän tietäisi tarkalleen, mitä tekee ja olisi täydellisesti kontrollissa tilanteesta.

Kuulen taiteilijalta, että videoteoksen yhteyteen oli alun perin tarkoitus tulla myös oikeat VR-lasit, joita kokeilemalla katsoja olisi päässyt kokemaan saman näkymän, johon tanssija videolla reagoi. Pidän kuitenkin siitä, että tämä osa teoksesta on jätetty pois. Jos myös katsojalla olisi pääsy virtuaalinäkymään, kiinnostava valta-asetelma esiintyjän ja tämän liikkeitä tulkitsevan katsojan välillä jäisi toteutumatta.

Videoteoksen mahtipontista musiikkia ei selitetä eikä sitä mainita näyttelytiedotteessa, mutta se kuulostaa tutulta. Kuulen myöhemmin taiteilijalta, että kyseessä on Beethovenin seitsemäs sinfonia, joka on valittu teoksen musiikiksi siksi, että sitä on käytetty myös vuoden 1974 scifi-kulttielokuvassa Zardoz. En tiedä, kuinka moni näyttelyvieraista pystyy tämän yhteyden muodostamaan, mutta se ei taida olla oleellista. Ylevä musiikki antaa videoteokselle joka tapauksessa elokuvallista tunnelmaa ja tekee siinä näkyvästä toiminnasta merkityksellisemmän oloista kuin jos videolla kuuluisivat vaikkapa vain ne äänet, joita esiintyjän liikkuminen tilassa aiheuttaa.

Näyttelyn teokset muodostavat kokonaisuuden, jossa sosiaalisen median mekanismit on riisuttu paljaiksi ja tuotu näkyviin niin yksinkertaistettuina kuin mahdollista. Hidden Layers -teoksessa ilmennetään näkymättömissä tapahtuvaa suunnittelua, joka on käyttämiemme some-alustojen taustalla. Training kuvaa nimensä mukaisesti käyttämisen harjoittelua, ja Aliasing-teoksessa sosiaalisen median itseään ruokkivat prosessit ovat jo täydessä käynnissä.

Yksinkertainen toteutus tekee teoksista helpostilähestyttäviä ja ymmärrettäviä. Erityisesti etutilan installaatioissa on jotakin hyvin orgaanista, inhimillistä ja samastuttavaa, mikä tuntuu olevan ristiriidassa niiden kuvaaman virtuaalimaailman kanssa. Maanläheisyyttä tukevat myös molempien teosten painona käytetyt kivenmurikat sekä Aliasing-teoksen lattialla kiemurtavat johdot, jotka tuovat mieleen mustekalan lonkerot.

Ihastuin erityisesti Aliasing-installaatioon. Peilien liikkeiden seuraamisessa oli jotakin hyvin koukuttavaa, etenkin kun niihin pystyi itse vaikuttamaan leikittelemällä Training-teoksen kanssa. Näiden teosten vuoropuhelua olisi voinut jäädä seuraamaan tuntikausiksi. Ehkä tämäkin on tietoinen viittaus sosiaaliseen mediaan: halu tarkkailla jatkuvasti sitä, onko omalla toiminnalla vaikutusta ja kerääkö se reaktioita muilta.

Teksti: Suvi Nurmi