MembersInfo
logo2 logo2 logo2

Main menu:

Etsi

Arkisto

RSS Artists’ Association MUU

PÄÄTTYMÄTÖN PROSESSI

25.5. – 21.6.2018
MUU Kaapeli, Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki
Avoinna: ma-pe 10-19, la-su 12-16

DSC_1213[1]

Diego Diez: After Sol Lewitt, 2017

MARÍA ALCAIDE

DIEGO DIEZ

ROBERTA LIMA

AGNÈS PE

HARRI PIISPANEN

ANNE ROININEN

VICTOR RUIZ + JOE HIGHTON

ALEXANDER SALVESEN

Sant Andreu Contemporani ja MUU ry järjestävät yhteistyössä näyttelyn nimeltä Päättymätön prosessi. Näyttelyn kuraattori on Xavier Acarín, Sant Andreu Contemporanin Barcelonassa sijaitsevan Fabra i Coats -kulttuurikeskuksen vuoden 2018 residenssikuraattori. Projektissa nähdään kahden avoimen haun kautta valittuja teoksia.

Nykytaiteen keskus Sant Andreu Contemporani on vuodesta 1981 jakanut Miquel Casablancas -taidepalkinnon nuorille Espanjassa työskenteleville taiteilijoilla. Palkinto perustuu avoimeen hakuun, jolla etsitään projekteja, teoksia ja julkaisuja. Tämänvuotisten hakemusten joukosta kuraattori on valinnut teoksia seuraavilta taiteilijoilta: María Alcaide, Diego Diez, Agnès Pe ja Victor Ruiz + Joe Highton. MUU ry on myös julistanut hankkeeseen liittyvän avoimen haun jäsenilleen, jotka ovat liittyneet yhdistykseen viimeisen kahden vuoden aikana. Valitut MUU ry:n taiteilijat ovat Roberta Lima, Harri Piispanen, Anne Roininen ja Alexander Salvesen.

Päättymätön prosessi tarkastelee taiteen tekemistä prekariaatin aikakaudella. Samalla kun taiteilijoista on joustavuutensa ja luovuutensa ansiosta tullut sankariyrittäjiä he ovat myös oppineet noudattamaan prekariaatin logiikkaa, jonka rytmit säätelevät niin taiteilijan työskentelytapaa kuin työn lopputulosta. Niinpä nykytaide nykyisin nähdäänkin toisinaan alana, joka kaiken määrittelemättömyyttä korostaessaan pyrkii saamaan yleisön ja instituutiot tuntemaan olonsa mukavaksi. Näin luoville tekijöille tarjoutuu tilaisuus olla näkemättä etuoikeutettua asemaansa ja kiertää yhteiskunnallisen vastuunsa. Taiteilijoista ja kuraattoreista on tullut häilyväisiä ja ketterästi ympäri maailmaa liikkuvia toimijoita, joiden tekemisiä määrittävät salamyhkäisyyteen taipuvaiset epätasa-arvoiset verkostot sekä niiden tarjoamat tilaisuudet. Tirdad Zolghadrin mukaan tilanne on tehnyt nykytaiteesta ”poliittisesti epäuskottavaa, älyllisesti ummehtunutta ja esteettisesti ennustettavaa.”

Tämän näyttelyn taiteilijat on valittu kahden avoimen haun perusteella. Avointa hakua pidetään nykytaidetta demokratisoivana välineenä, vaikka se vastustaakin käsitystä kuraattorista visionäärisenä tekijänä, joka tuo esille autenttisia projekteja ja ideoita. Tässä tapauksessa kuraattori kuitenkin valitsi hakuun vastanneiden joukosta taiteilijoita, joiden työ heijasteli hänen omaa kiinnostustaan prosessiperustaiseen taiteeseen ja/tai taiteen kriittiseen tarkasteluun. Valintojen taustalla vaikuttivat erilaiset kuraattorin mieltä painaneet huolenaiheet kuten hänen oma asemansa vapaana kuraattorina New Yorkissa ja erilaiset kriisit (talous, ekologia, politiikka…), jotka ovat viimeisen noin kymmenen vuoden aikana ravistelleet Barcelonaa, Kataloniaa, Espanjaa, Eurooppaa, länsimaita ja muuta maailmaa. Näissä sekavissa tunnelmissa kuraattori poimi ensimmäiseen hakuun tulleista ehdotuksista ideoita ja ryhtyi valikoitujen taiteilijoiden teosten kautta etsimään tekijöitä, jotka yhdistävät demokratian rappiotilan sisäistettyyn prekaarisuuteen. Kokonaisuus vaikutti epävakaalta ja muuttuvaiselta, siinä kaikki vaikutti tärkeältä, paitsi että kaikki – paradoksaalisesti – oli tarpeetonta, kuten vaikkapa nykytaide. Projisoidessaan turhautuneisuuttaan taiteeseen, työhönsä ja resurssien riittämättömyyteen kuraattori oivalsi vähitellen, että avoimien prosessien houkutus – se miten ne kanavoivat performatiivista subjektiivisuutta taiteellisena käytäntönä (elämä taiteena) – on kadonnut jo ajat sitten. Kapitalismin pimeät voimat olivat taas kerran omineet tekniikan ja käyttäneet sitä viihdyttääkseen massoja diskursiivisilla ja aistimellisilla affekteilla ja tehokeinoilla. Lopulta, ikään kuin surkeassa dystopiassa, kuraattori tuli epäluuloiseksi kaikkea kohtaan; jokaisen hyväätarkoittavan yhteisöllisesti kiinnittyneen tekijän takaa hän oli aavistavinaan suuryritysten salaisia agentteja, jotka hallitsevat ja riistävät inhimillisiä ja luonnon resursseja tuhoon asti. Kuraattori näki itsensä turhana yksilönä, yhtenä kaikista maapallon 7,6 miljardista turhasta ihmisestä, ja kaikki hänen tunteensa ja muistonsa, subjektifikaatiot ja ennakkotapaukset, koko hänen elämänsä, hänen rakkaimpansa ja aineellinen omaisuutensa, kaikesta tuli vain osa vääjäämätöntä liikettä kohti entropiaa ja universaalia romahdusta.

Viivyttyään hetken täydellisessä hämmennyksen tilassa kuraattori tilasi itselleen mietiskelyretriitin ja päätti, että paras tapa käsitellä näitä avoimien kutsujen kautta rakennetun näyttelyn synnyttämiä pohdintoja oli antaa jokaisen osallistujan vapaasti tehdä ja ilmaista itseään, rohkaista kaaokseen ja kannustaa kokeiluun ja riskinottoon. Näin siis katsojat saavat avajaispäivänä nähdä performansseja, joiden aiheina ovat nuoruus, onnellisuus, aurinkovoiteet, muurahaiset, itsemurha, vastamuoti, mukavuus ja viettelys, kaikki yksissä ja samoissa juhlatunnelmissa. Performanssien ohella galleriassa nähdään myös läsnäololtaan vakaampia teoksia, jotka ilmentävät haurautta aineen ja ihmisyyden yhteisenä ja jaettuna ominaisuutena. Näiden teosten ja niiden välisten suhteiden kautta näyttely pyrkii tutkimaan ja kartoittamaan – miten ihania nykytaiteelle tyypillisiä muotisanoja! – kysymyksiä, jotka liittyvät taiteilijoihin ja heidän asemaansa aineettoman ja hauraan maailman kognitiivisina työläisinä.

Projektin järjestää Sant Andreu Contemporani yhdessä MUU ry:n kanssa Institut Ramon Llullin tuella

ÄNDLÖS PROCESS
13.4.-20.5.2018
MUU Kabel
Kabelfabriken, Tallbersgatan 1 C, 00180 Helsingfors
Öppet: tis-fre 12-17, lör-sön 12-16

Vernissage torsdag 24.5.2018 kl 19-21. Välkommen!

MARÍA ALCAIDE

DIEGO DIEZ

ROBERTA LIMA

AGNÈS PE

HARRI PIISPANEN

ANNE ROININEN

VICTOR RUIZ + JOE HIGHTON

ALEXANDER SALVESEN

Utställningen Ändlös process är ett samarbete mellan Sant Andreu Contemporani och Konstföreningen MUU rf. Kurator för utställningen är Xavier Acarín, som deltog vid residensprogrammet för kuratorer vid Sant Andreu Contemporary – Fabra i Coats i Barcelona, 2018. Utställningen visar arbeten valda genom två öppna ansökningar.

Centret för nutidskonst Sant Andreu Contemporani har sedan 1981 utdelat Miquel Casablanca-priset för unga konstnärer verksamma i Spanien. Priset baserar sig på en öppen ansökan där man efterlyser projekt, konstverk och publikationer. Bland årets ansökningar har Xavier Acarín valt ut konstverk av följande konstnärer: María Alcaide, Diego Diez, Agnès Pe och Victor Ruiz + Joe Highton. Den andra öppna ansökningen riktade sig till nya medlemmar vid Muu rf under de två senaste åren. De utvalda konstnärerna från MUU är Roberta Lima, Harri Piispanen, Anne Roininen och Alexander Salvesen.

Utställningen Ändlös process ser på konsten i prekariatets tidevarv. Konstnärerna har blivit tappra entreprenörer tack vare sin flexibilitet och kreativitet, och de har lärt sig att följa prekursorns logik, vars rytmer styr både konstnärernas arbetssätt och resultat. Således ser samtidskonsten idag ibland ut som ett fält som, i betoning av sin obestämd natur, syftar på att göra allmänheten och institutionerna bekväma. På så vis erbjuds kreativa skapare en möjlighet att inta en privilegierad ställning och undvika sitt sociala ansvar. Således har konstnärer och kuratorer blivit smidiga varelser och lätt rörliga enheter som reser och producerar enligt möjligheter som ges genom egna nätverk och samarbeten, som är hemlighetsfulla och ojämlika. Enligt Tirdad Zolghad, har villkoren för nutidskonst blivit “politisk osannolik, intellektuellt stillastående och estetiskt förutsägbart”:

 Konstnärerna som presenteras i denna utställning har blivit utvalda genom två öppna ansökningar. En öppen ansökan anses som ett demokratiskt verktyg i nutidskonsten, trots att den strider mot kuratorns karaktär, som en visionär som presenterar äkta projekt och idéer. Denna gången valde kuratorn konstnärer som arbetade innanför hans intresse för processbaserade metoder och / eller kritiska förhållningssätt i konstnärlig verksamhet. Valet påverkades i sin tur av kuratorns betungande oro, så som självständig kurator i New York, som ackumulerades av kriser (ekonomiska, ekologiska, politiska…) som har påverkat Barcelona, Katalonien, Spanien, Europa, Väst och resten av världen under det senaste decenniet. Med alla dessa blandade känslor i åtanke, tog kuratorn några idéer från den första öppna ansökningen, och tack vare konstverken av de utvalda konstnärerna började han samanbinda trådar som förband demokratins dekadens till en falsk trygghetenskänsla. Inramningen verkade flytande och ostabil, där allting var av betydelse, förutom – och paradoxalt – allt var överflödigt, precis som nutidskonsten. Och, kuratorn projicerade sin egen frustration mot konstområdet, hans arbete och hans brist på resurser, och insåg långsamt att det som var förföriskt med öppna processer, deras sätt att kanalisera subjektivitet som en konstnärlig verksamhet (livet som konst), var sedan länge borta. Återigen, kapitalismens mörka sidor hade kidnappat och använt en teknik för att underhålla massorna med diskursiva och sensationella a/effekter. Sedan, som i den värsta dystopin, blev kuratorn misstänksam inför alla, och bakom varje välskött socialt engagemang, såg han hemliga agenter för stora företag, som utnyttjde bottenlöst mänsko- och naturresurserna. Kuratorn såg sig själv som överflödig, precis som de flesta av de 7,6 miljarder människor som bor på planeten, och alla hans känslor och minnen, underkastelser och förebilder, hela hans liv, alla hans nära och kära och alla hans materiella samlingar, allt blev del av en ostoppbar drift mot entropi och en universell kollaps.

Efter ögonblick av överväldigande förvirring, deltog kuratorn i ett meditations tillflyktsort och bestämde att bästa sättet att ta itu med alla dessa grubblerier, var att genom utställningen som bestod av arbeten utvalda genom en öppen ansökan, låta de utvalda konstnärerna få göra och utrycka sig fritt, uppmuntra kaos och inbjuda till experiment och risker. Därför, innehåller vernissagen en föreställningar för ungdomar, lycka, solskyddsmedel, myror, självmord, anti-mode, komfort och förförelse, allt i en festliknande atmosfär. Performancerna kommer att åtföljas av andra verk som har en något mer bestående karaktär i galleriet, även om de förmedlar bräcklighet som ett gemensamt och delat tillstånd av material och mänsklighet. Med dessa konstverk, och relationerna mellan dem, syftar utställningen, undersöker och kontrollerar – Oh!, de typiska härliga samtidskonstorden – en rad frågor relaterade till konstnärer och deras roll som kognitiva arbetare i en immateriell och bräcklig värld.

Projektet är organiserat av Sant Andreu Contemporani och Konstföreningen MUU rf med stöd av Institut Ramon Llull.

 

muugalleria(a)muu.fi