|
Näyttelyssä esitetään Itämerta ja Prinsessa Algieban, Prinsessa Bellatrixin ja Prinssi Betelgeuzen reittejä sen ympärillä ja yli. Esillä on myös aiheesta tehty Prinsessa Algieban kirja. Matkoista kertovat lamput lisääntyvät näyttelyn kuluessa kuin joulukalenterissa.
Näyttely liittyy performanssiprojektiin Prinssi Betelgeuze, Prinsessa Algieba ja Prinsessa Bellatrix matkustavat ympäri Itämerta, joka on ollut yhteistyö norjalaisen Elin T. Sørensenin ja virolaisen Jaan Pärnamäen kanssa ja on kestänyt vuodesta 1997.
Leikki heikossa ja vahvassa mielessä
Heikossa mielessä leikki on viihdettä, jotakin toisarvoista. Degeneroitunut leikkijä pitää vain viihdettä leikkinä eikä huomaa olevansa leikissä muulloinkin.
Leikki vahvassa mielessä paljastaa totisuuden perusteet, näyttää sen mahdollisuuksia; ei täydy olla niin kuin ihmisillä kulloinkin on tapana olla, voi olla myös toisin.
Näyttelyssä on kyseessä eritasoisuuden mahdollisuus, jossa eri tasot eivät ole juuttuneet toistensa ylä- tai alapuolelle parempina tai huonompina. Eritasoisuuden huomaa leikkiessä, liikkuessa.
Prinsessa hienoutena kyllä sulkee paljaan vartalon aitouden toisarvoiseksi, mutta sitä ainoastaan yhdellä tietyllä tasolla. Toisella tasolla vastakohta ilmestyykin erona yhdessä ja samassa asiassa, joka pysyy koossa jakautuneisuutensa kautta.
Prinsessa on tullut Itämeren toiselta puolelta jäädäkseen tai lähteäkseen. Prinsessa ei suhtaudu Itämereen kuin poissulkevaan eroon.
Totinen tulee ottaa totisesti, ja Jumala on se, joka ansaitsee koko autuaan totisuuden,
mutta ihminen on tehty Jumalan leikkikaluksi, ja se on todella parasta hänessä.
Siksi täytyy jokaisen miehen ja naisen seurata sitä viisautta sekä elää kauneimpia
leikkejä leikkien. (Platon, Lait, VII 803 CD)
Näyttely on suljettuna 23 joulukuuta-1 tammikuuta.
|