Olen 30 v. kuvataiteilija, taidekoulutukseltani maalari. Tällä hetkellä täydennän opintojani kuvataideakatemian grafiikan laitoksella. Näyttelyssä on esillä 7 kpl 1-5min pituista videoteosta. Video mahdollistaa dokumentaation, mikä ei ole yhtä suoraan mahdollista piirtäen.Editointi muistuttaa piirtämistä, sillä siinä oma rytmitaju ja painotusarvot, eli oma psyyke heijastuu työhön. Videoita tehdessä voi päättää, valitseeko todellisuusilluusion luomisen, tekeekö aikaa lineaarisesti noudattavan videon, vai luoko oman vaikutelman. Kaikki esillä olevat ovat erillisiä teoksia, mutta toistuvat hahmot ovat 30 v. nainen, koira, ja lapsi. Luonnollisesti näkökulma on tekijän.
Kaikki videoissa käytetty materiaali on dokumentaatiota, mitään tilanteita ei ole lavastettu. Toistuvat teemat ovat arkipäivän kohtaamisen lievä vaikeus, alkoholismi, juhlinta, torjunta, ympäristöstä vieraantuminen ja nostalgia menneisyyttä kohtaan. Videolla puhuvat mm lukihäriötä itsellään epäilevä mies ja fyysistä olemustaan vihaava nainen.
Juhlinta historiallisena ja kulttuurisena tapana eri yhteksiin liitettynä on yhteisöllinen rituaali. Pienten ja suurien juhlien järjestäminen on aina kuulunut kaikkiin kulttuureihin, ja niiden merkitys yksilölle ja yhteisölle on tärkeä.
Juhlinta näyttäytyy toisille iloisena, arjesta irrouttautumisrituaalina, toisille se antaa syyn ryyptätä useammankin päivän. Yksi video on omakuva, ja kuva mielentilasta, mikä luokitellaan sanalla masennus. Kyse on myös eskapismista, mikä ei ole vapaaehtoista, mutta mihin voidaan tarjota lääkereseptiä helpotukseksi. Mikäli olisin vahvemmin kiinni maalaustaiteen perinteessä, maalaisin aiheesta omakuvan, tai sarjan omakuvia.
Mikäli katsoja kokee samaistuvansa johonkin videoista, koen jakavani jotain. Jos katsoja tuntee vierautta tai jää kylmäksi, kerron hänelle jotain. Joissain videoissa näkyy taidemaalarin koulutuksen vaikutus. Impressioinistien pihajuhlat, ja ekspressiivinen omakuva- ja muotokuvamaalauksen perinne (Jähmeää ja Lampaanolska).
On tärkeää nähdä ja ymmärtää elämän kannalta olennaiset hetket ja olemistavat. Olennainen ja merkityksellinen ei ole aina eteenpäin vievää saavutusta, vaan myös sitä, että tajuaa, miksi ei liiku, tai miksi vajoaa. Taiteen teko on minulle rehellistä itsetutkiskelua, jatkuva prosessi.