![]()
T i i n a T u u r n a
Performance.fi
Performance.fi - satunnaisia otoksia 1998-2001
Dokumentteja suomalaisesta performance-taiteesta
Tapaus 10.
Tiina Tuurna on minulle uusi tuttavuus. Olen nähnyt häneltä vain kaksi esitystä. Ensimmäinen oli Exitissä (helmikuu 2001) kuvaamaani. Kuvatessani en tiennyt edes esittäjän nimeä. En sitäkään, että hän oli suomalainen. Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia, kategorisointeja, näkökulmia vaikuttamassa katsomiseen.
Siksikö unohdinkin välittömästi tämän esityksen jo Exitissä, jossa helmi-maaliskuun vaihteessa kuvasin n. 12 tuntia videomateriaalia, määrän, josta suuri osa ehti kadota mielestä myöhemmin keväällä ennen kuin aloitin materiaalin esikatselun ja muistiin valitsemisen Performance.fi-kokoelmaa varten kesäkuussa.
Editissäkään en heti ollut aivan varma, olikoTuurnan tekemä esitys todella hänen tekemänsä tai jonkun toisen. Otin silti koneen muistiin katkelman esityksestä. Sellaista voi sanoa satunnaiseksi otokseksi. Sekin olisi voinut jäädä videolta kokonaan pois, ellen olisi (kesäkuu 2000) nähnyt häntä esiintymässä Paiden performance-festivaalissa, Eestissä, jossa hän maalasi mm. maidolla ja viinillä mandalan asvaltille. Kuvasin sen mustavalkoisin lyhyin otoksin paikan päällä esitystä editoiden. En ole vielä katsonut kuinka onnistunutta tuosta materiaali sta tuli. Osuivatko katkot toiminnallisesti järkeviin kohtiin?
Onko näitä toiminnallisesti järkeviä katkokohtia edes olemassa performanceista puhuttaessa, puhumattakaan videoinneista? Videointi ei hävitä epäjatkuvuutta. Se lisää sitä. Mutta jos ja kun se sen tekee, niin onko tuo epäjatkuvuuden tunnustaminen mikään ongelma? Eikö kysymys ole materiaalisten ja psyykkisten prosessien luonteesta, jota video suhteellisen näppäränä teknisenä uusintamisvälineenä kartoittaa siihen liitetyn kulttuurisen tietoisuuden avulla?
Performance.fi-dokumentti Tiina Tuurnan esityksestä näyttää dramatisoidun kertomuksen ajasta ja sopeutumisesta siihen. Se näyttää tiettyjä karakterisointeja esittäjän toimissa, joissa psyykkinen ja lineaarisesti etenevä aika kuvautuu ristiriidaksi tekijässä. Näin suora performance tuottaa dramatisoinnin, joka vähentää ennakoimattomuutta. Toiminta kellojen pesusta ja silittämisestä tekijän heittäytymiseen lattialle ja luopumiseen ajan otteesta on dokumentilta katsottuna harvinaisen selvä. Oliko se yhtä selvä paikan päältä? Mieleeni ei ole jäänyt muistikuvia. Keskityin kameran kanssa työskentelyyn niin, ettei haja-ajatuksia jäänyt kuvaamisen yli.
Tapaus 11.
Performance.fi - satunnaisia otoksia on osa Amorph!01 performance festivaalin ohjelmaa.
AJANKOHTAISTA TULOSSA PROJEKTIT MEDIAPAJA GALLERIA JÄSENET YHTEYSTIEDOT
ETUSIVU IN ENGLISH